maanantai 29. lokakuuta 2012

Nuorten tila on suljettu remontin vuoksi joulukuun alkuun asti

Pääkirjaston lastenosasto ja nuorten tila ovat remontissa 15.10. alkaen. Remontti päättyy joulukuun alussa, tarkka päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.

Remontin aikana nuorten kirjoja on lainattavissa jonkin verran lastenosaston edustalla olevissa väliaikaisissa hyllyissä. Nuorten tilan tietokirjat löytyvät aikuistenosaston tietokirjojen lähistöltä. Mangat ja Simpsons-sarjakuvat on sijoitettu remontin ajaksi aikuistenosaston sarjakuvahyllyjen lähistölle. Nuorten tilan CD-levyt, musiikkikirjat ja nuotit löytyvät musiikkiosaston edustalta pääkirjaston 2. kerroksesta. Samasta paikasta löytyy myös nuorten DVD-leffat ja äänikirjoja.

Uudistununeen Nuorten tilan avajaiset pidetään joulukuussa, seuraa tiedottelua!

torstai 4. lokakuuta 2012

Osallistu novellinkirjoituskilpailuun!


Nuoren Voiman Liitto ja Kustannusosakeyhtiö Teos järjestävät nuorille novellinkirjoituskilpailun lokakuussa alkavan novellin teemavuoden kunniaksi. Kilpailu on avoin kaikille vuosina 1993–1999 syntyneille. Novelli on tiivis ja muodoltaan lyhyt fiktiivinen kertomus. Kilpailunovellin aihe ja tyylilaji ovat vapaat. Voit kirjoittaa novellisi niin kauhun, scifin, dekkarin, realistisen kuin fantasiatarinankin muotoon. Kilpailun kieli on suomi.


Kilpailussa järjestetään kaksi sarjaa:
a)     Yläkouluikäiset (vuosina 1997–1999 syntyneet)
b)     Toisen asteen opiskelijat (vuosina 1993–1996 syntyneet)

Kilpailun molemmissa sarjoissa jaetaan seuraavat palkinnot: I palkinto 500 €, II palkinto 300 € ja III palkinto 100 €. Lisäksi kunniamaininnan saaneille jaetaan kirjapalkintoja.

Kilpailun tuomareina toimivat kirjailija Mikko Rimminen, kustannustoimittaja Jussi Tiihonen ja kriitikko Erkka Mykkänen. Kustannusosakeyhtiö Teos kokoaa kilpailun parhaista teksteistä antologian, joka julkistetaan palkintojenjaon yhteydessä Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2013. Palkituille ilmoitetaan sijoittumisesta henkilökohtaisesti toukokuun loppuun mennessä. Jos haluat palautetta tekstistäsi, ota yhteyttä Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun (maksullinen).

Osallistumisohjeet ja lisätietoa täältä.

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 38-39



Kirjat:

  • Handler, Daniel: Why we broke up
  • Kanto, Anneli: Korkea puoliso (Kuparisaari ; 2)
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 54 : Silta kohti rauhaa
  • Konttinen, Julius: Räps filmaten : Petri Nygårdin vuodet 2010-2012 Julius Konttisen valokuvina              
  • Lempinen, Marja-Leena: Jääpolte                  
  • Ngakama, Sunday: Karkuteillä
  • Närhi, Kati: Mustasuon mysteeri
  • Remes, Ilkka: Operation code breaker
  • Riite, Saku: Mustavaara
  • Shirvington, Jessica: Entice (Violet Eden ; [2])
  • Simpsonit : salaiset kansiot
  • Takahashi, Yoshihiro: Riki
  • Takahashi, Yoshihiro: Weed  11
  • Tanaka, Masashi: Gon [2]
  • Young, Moira: Rebel heart
  • Yuiga, Satoru: At Laz Meridian 1 : Avaloniin ja takaisin
  • Zarr, Sara: How to save a life


CD-levyt:

  • Nas: Life is good
  • Perry, Katy: Teenage dream : the complete confection     


DVD-levyt:

  • Like crazy
  • Youth in revolt

maanantai 17. syyskuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 36-37



Kirjat:

  • Friedman, Aimee: Ocean of secrets
  • Hämäläinen, Ilkka: Kundiopas tytöille
  • Pestä tukkani sadevesisaavissa ja muita nuorten unelmia                
  • Rennison, Louise: A midsummer tights dream : more (boy snogging) misadventures of Tallulah Casey
  • Tihinen, Mimmu: Vain rokkia, Virkkunen                  
  • Wunder, Wendy: The probability of miracles 



CD-levyt:

  • Summer up : 10-v. juhlakokoelma

tiistai 11. syyskuuta 2012

Seinämaalauskisan arvonta suoritettu!

Takaseinän maalauskisaan osallistujien kesken arvottiin kirjapalkitoja. Voittajiksi selvisivät seuraavien kuvien piirtäjät, onnea! Voittajille on ilmoitettu. Se, mitä takaseinään oikeasti maalataan selviää myöhemmin syksyllä, samalla palkitaan kuvansa seinälle saavia, elämme jännittäviä aikoja :-)



torstai 6. syyskuuta 2012

Nuorten tilaan on hankittu uusi wii-peli WarioWare Smooth Moves




WarioWare Smooth Moves sisältää hullunhauskoja sekunnin mittaisia minipelejä, jotka vaativat pelaajalta reaktiokyvyn lisäksi hauskoja liikkeitä Wii-ohjaimella. Peliä voi pelata yksin tai porukalla. Lue lisää täältä: http://nintendo.fi/wii/pelit/warioware-smooth-moves/

Wii-pelejä voi pelata Nuorten tilassa torstaisin ja perjantaisin klo 14-19. Tervetuloa!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 33-35

Kirjat:

  • Asher, Jay: Sinä ja minä sitten joskus
  • Cast, P. C.: Lumottu (Yön talo ; 6)        
  • Gier, Kerstin: Rubiininpuna
  • Hämäläinen, Ilkka: Kundiopas tytöille
  • Juba: Vau, kuuma kinkku! (Viivi ja Wagner ; 15)      
  • Kanto, Anneli: Vilma ja Ilari                 
  • Loe, Erlend: Kurt kuriirina
  • Paha-Nuutti: Oman elämän freelancer
  • Pratchett, Terry: Muks!
  • Reichs, Kathy: Seizure (Virals ; [2])
  • Takahashi, Yoshihiro: Weed 10
  • Tanaka, Masashi: Gon [Osa 1]
               
CD-levyt:

  • Arc-en-Ciel: World's best selection
  • Paha-Nuutti: Oman elämän freelancer

DVD-levyt:

  • Twilight Osa 1 : Aamunkoi

torstai 30. elokuuta 2012

Samurai saunassa

Kirjailija Jari Lehtinen kertoo japanilaisesta animesta ja mangasta pääkirjaston auditoriossa lauantaina 1.9. klo 12:15 Intoa ja infoa -tapahtuman yhteydessä.  

Jari Lehtinen on ollut Anime- ja Japan Pop-lehden päätoimittaja, ja julkaissut mm. teokset Mangan mestarit ja Animen aika. Hän on esiintynyt lukuisissa alan coneissa puhumassa japanilaisesta klassisesta ja populaarista kulttuurista. Mangaa ja animea hän on harrastunut 1980-luvulta alkaen, jolloin kieli- ja kulttuurimuuri alkoi vähitellen murtua.

Manga ja anime viihtyvät Suomessa ja Suomi on edustettuna ansiokkaasti mangassa ja animessa. Suomalaisten ja japanilaisten erittäin omaleimaisissa tavoissa ja kulttuureissa on hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä, joita ei pysty selittämään muulla kuin pohjoisten kansojen yhteisellä luonteella, jos silläkään. 


Guest star: jalkasuihkumoottoreita käyttävä Suomus-valtion hävittäjä-ässä Eila Ilmatar Juutilainen.






maanantai 20. elokuuta 2012

Seinämaalauskisa päättyi

Nuorten tilan takaseinän maalaamista varten järjestettiin kesän ajaksi ideakisa. Tässä jälleen yksi hieno työ. Kisa on nyt päättynyt ja vetäydymme miettimään, mikä töistä on paras ja maalataanko seinään mahdollisesti joku ehdottamanne aihe. Kaikki osallistuvat joka tapauksessa arvontaan, joten seuraa blogia, niin tiedät suosiko arpaonni!

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 31-32


Kirjat:
  • Alfonsi, Alice: Kasvukipuja
  • Aoyama, Gosho: Salapoliisi Conan 72  
  • Arawi, Keiichi: Arki 4
  • Batman : parhaat tarinat
  • Crowley, Cath: Graffiti moon
  • Gier, Kerstin: Rubiininpuna
  • Holopainen, Anu: Syysmaa 6 : Matkalaiset                
  • Hypén, Tuuli: Nanna3 : Ketunleipää tienaamassa!     
  • Jokinen, Emmiina: Wurr 2
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 53 : Naruton syntymä    
  • Loeb, Jeph: Riivattu ritari : kolme Gotham Cityn Halloween-tarinaa                   
  • Myhre, Lise: Nemi : piikit pystyssä
  • Rannela, Terhi: Yhden promillen juttuja
  • Simpsonit : kesärieha [3]
  • Takahashi, Yoshihiro: Weed 8
  • Tatsuyama, Sayuri: Happy happy clover : seikkailuja Puolikuun metsässä 5

CD-levyt:
  • De La Soul: De La Soul's Plug 1 & Plug 2 present... : first serve     
  • Flo Rida: Wild ones
  • Summerheat 2012

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 29-30


Kirjat:

  • Bruton, Catherine: Pop!
  • Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut                 
  • Collins, Suzanne: Sojka-peresmesnitsa 
  • Kikuta, Michiyo: Navi Luna 1
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 51 : Sasuko vs Danzoo
  • Salama, Annukka: Käärmeenlumooja
  • Shepard, Sara: Virheetön (Valehtelevat viettelijät ; [2])                  
  • Takahashi, Rumiko: Rinne : circle of reincarnation 8
  • Takahashi, Yoshihiro: Weed 9
  
CD-levyt:

  • Laineen Kasperi: Pako-Laine
  • MacDonald, Amy: Life in a beautiful light
  • Uniikki: Kiitorata

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 26-29


Kirjat:
  • Abrahamson, Emmy: Kuinka selviytyä puolalaisesta äidistä           
  • Aoyama, Gosho: Salapoliisi Conan 71  
  • Arakawa, Hiromu: Hero tales 5
  • Bruton, Catherine: Pop!
  • Collins, Suzanne: Sojka-peresmesnitsa
  • Kikuta, Michiyo: Navi Luna 1
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 47 : Sinetti murtuu        
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 49 : Kage-kokous alkaa 
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 51 : Sasuko vs Danzoo
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 52 : Kunkin ryhmä nro 7
  • Noël, Alyson: Musta liekki (Kuolemattomat ; [4])
  • Oda, Eiichiro: Seikkailu Nereidisaarella (One piece ; 62)                
  • Rouhiainen, Elina: Kesytön (Susiraja ; 1)
  • Shepard, Sara: Kaivattu (Valehtelevat viettelijät ; [1])                    
  • Shepard, Sara: Virheetön   (Valehtelevat viettelijät ; [2])                
  • Takahashi, Yoshihiro: Weed 9
  • Veirto, Kalle: Leiri


CD-levyt:
  • Flegmaatikot: 931
  • Gracias: Globe
  • Laineen Kasperi: Pako-Laine
  • Lord Est: Lestin ruudeimmat
  • MacDonald, Amy: Life in a beautiful light                 
  • Music from the Twilight Saga
  • PMMP: Rakkaudesta
  • Proteus: Electronic overdrive
  • Salokoski, Emma: Valoa pimeään
  • Terveet Kädet: Musta jumala
  • Usher: Looking 4 myself : deluxe editio

                     
Äänikirja-CD:t:
  • Tiainen, Marja-Leena: Alex ja pelon aika

torstai 21. kesäkuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 24-25


Kirjat:

  • Collins, Suzanne: Golodnyje igry          
  • Collins, Suzanne: I vspyhnet plamja      
  • Fitzpatrick, Becca: Hiljaisuus



















  • Marje, Ernits: See teine tüdruk
  • Shirvington, Jessica: Embrace
  • Wahldén, Christina: Ingen du känner     

 CD-levyt:

  • Laibach: Iron sky : the original film soundtrack         
  • Munther, Ulrik: Ulrik Munther              

DVD-levyt:

  • Poika nimeltä Spud

torstai 14. kesäkuuta 2012

Nuorten tilan takaseinään suunnitellaan maalausta. Tässä yksi palautettu kilpailytyö. Miltäs näyttää? Osallistu sinäkin!



maanantai 11. kesäkuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 22-23


Kirjat:

  • 10 kirjettä ylioppilaalle
  • Andrews, Jesse: Maailmankaikkeuden huonoin elokuva, eli Minä & Earl & kuolemansairas tyttö



















  • Arawi, Keiichi: Arki 3      
  • Azuma, Kiyohiko: Yotsuba&! 10
  • Condie, Ally: Rajalla
  • Gasellit: Kiittämätön
  • Kawamura, Mika: Daa! Daa! Daa! 9      
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 48 : Sankarin paluu       
  • Kishimoto, Masashi: Naruto 50 : Taistelu vesivankilassa                
  • Sheldon, Dyan: One or two things I learned about love
  • Shepard, Sara: Kaivattu (Valehtelevat viettelijät ; [1])                    
  • Simpsonit : tavoitteena kulta
  • Smith, L. J.: Sydänyö (Vampyyripäiväkirjat ; 7)
  • Tatsuyama, Sayuri: Happy happy clover : seikkailuja Puolikuun metsässä 4

CD-levyt:
 
  • Cheek: Sokka irti              
  • Gasellit: Kiittämätön
  • Paleface: Maan tapa

DVD-levyt:

  • Michael Jackson : the life of an icon     

torstai 7. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen kisatyö!


Tässä tulee ensimmäinen kisatyö Nuorten tilan seinämaalauskisasta. Osaatko piirtää paremman? Osallistu sinäkin!





tiistai 29. toukokuuta 2012

Suunnittele seinämaalaus!

Nuorten tilan takaseinä maalataan syksyn aikana. Suunnittele siis seinään sopiva kuva tai kuvia ja palauta työsi 11.8. mennessä joko Nuorten tilaan tai lastenosaston tiskiin. Voit palauttaa työsi myös sähköpostilla

Kuvia voidaan käyttää jatkossa myös kirjaston verkkosivuilla ja esitteissä. Kuvista kootaan syksyllä näyttely Nuorten tilaan.

Voittajatyö(t) palkitaan ja kaikki osallistuvat arvontaan!

kuva: Anssi Vaalio

maanantai 28. toukokuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 20-21


Kirjat:

Brown, Chester: En koskaan pitänyt sinusta                                        
Bushnell, Candace: Summer and the city : a Carrie diaries novel (The Carrie diaries ; [2])
Cassidy, Cathy: Kirsikkasydän (Suklaamuruset ; 1)   
Clare, Cassandra: City of lost souls (The mortal instruments ; Book five)             
Condie, Ally: Tarkoitettu
Grisham, John: Prestuplenije bez nakazanija : Teodor Bun, malen'kij jurist
Harrison, Lisi: Monster High 2 : Salatut elävät          
Hypén, Tuuli: Nanna : cityeläinkirja








Lappalainen, Eija: Hiekkasotilaat                                
Shepard, Sara: Kaivattu (Valehtelevat viettelijät ; [1])                    
Smith, Jennifer E.: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
Smith, L. J.: Sydänyö (Vampyyripäiväkirjat ; 7)        


DVD-levyt:

Elo! : nuorten tekemiä animaatioita 2010


CD-levyt:

Jones, Norah: Little broken hearts
Leijonat 2012 : the official album for IIHF Ice Hockey World Championship Finland & Sweden
Minaj, Nicki:  Pink Friday : Roman reloaded
Paramore: All we know is falling

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 17-19


Kirjat

Aoyama, Gosho: Salapoliisi Conan 70  
Arakawa, Hiromu: Hero tales 4
Bart Simpson : parhaat 2012
Egan, Kate: The world of The Hunger Games             
Harrison, Lisi: Monster High 2 : Salatut elävät          
Kawamura, Mika: Daa! Daa! Daa! 8      
Kotomäki, Isabella: Rakkauden punainen lanka          
Lehtinen, Tuija: Rebekka : yllätysten ysi
Meresmaa, J. S.: Mifongin perintö        
Oda, Eiichiro: Seikkailun aamunkoitto : uuteen maailmaan (One piece ; 61)              
Strandberg, Mats: Piiri              
Takahashi, Yoshihiro: Weed 7
Turtschaninoff, Maria: Helsingin alla   
Weis, Margaret: Kadotettu kuningas (Suojelijoiden tähti ; osa 1)    





















CD-levyt

Arc-en-Ciel: Butterfly


Konsolipelit

Final fantasy XIII : PS3

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 14-16


Kirjat

Arakawa, Hiromu: Hero tales 3
Arawi, Keiichi: Arki 2
Arvidsson, Lina: Det borde finnas regler                    
Colin, Fabrice: Bal de givre a New York                     
Fitzpatrick, Becca: Crescendo
Fitzpatrick, Becca: Silence
Hopkins, Cathy: Tuhannen taalan tytöt 2 : Paparazziprinsessa        
Juba: Wagnerin keksintökirja
Kawamura, Mika: Daa! Daa! Daa! 6      
Kawamura, Mika: Daa! Daa! Daa! 7      
Kitti, Marko: Oliivityttö
Rossi, Veronica: Paljaan taivaan alla     
Simukka, Salla: Jäljellä
Takahashi, Yoshihiro: Weed 5
Takahashi, Yoshihiro: Weed 6
Tatsuyama, Sayuri: Happy happy Clover : seikkailuja Puolikuun metsässä 3
White, Kiersten: Yliluonnollisesti
Yukimura, Makoto: Planetes Osa 1




















Yukimura, Makoto: Planetes Osa 2
Yukimura, Makoto: Planetes Osa 3
Yukimura, Makoto: Planetes Osa 4       

CD-levyt

Apulanta: Kaikki kolmesta pahasta
Murs, Olly: In case you didn't know

DVD-levyt

Roskisprinssi                     

tiistai 15. toukokuuta 2012

Tieto on oikeus! -kampanjan eurooppalainen valokuvakilpailu käynnistyy keskiviikkona ja jatkuu elokuun loppuun saakka. Kaikille eurooppalaisille 13-30-vuotiaille nuorille avoinna olevaan kilpailuun voi osallistua kampanjan eurooppalaisella Facebook-sivulla.


Kilpailun teeman “Nuoret kysyvät” mukaisesti nuoria pyydetään esittämään kysymyksensä valokuvan keinoin. Kampanjan eurooppalaisena tapahtumapäivänä otetuilla kysymysmerkkikuvilla voi myös osallistua kilpailuun. Osanottajia pyydetään liittämään kuvansa mukaan sen sisältöä selittävä kuvateksti sekä maininta maan ja kaupungin nimestä. Voittajille on luvassa hienoja palkintoja, kuten matkat Budapestiin ja Strasbourgiin. Lisäksi palkintoina jaetaan etuseteleitä Amazon.comiin sekä Interrail-lippuja. Lisätietoja kilpailusta myös kampanjan suomalaisella FB-sivulla.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 11-13


Kirjat:

Arvidsson, Lina: Det borde finnas regler                    
Cast, P. C.: Vainottu (Yön talo ; 5)        
Colin, Fabrice: Bal de givre a New York                     
Fitzpatrick, Becca: Crescendo
Fitzpatrick, Becca. Silence                     
Harstad, Johan: Darlah : 172 tuntia Kuussa                                       
Kawamura, Mika: Daa! Daa! Daa! 4      
Kawamura, Mika: Daa! Daa! Daa! 5      
Lähteenmäki, Laura: Niskaan putoava taivas (North End ; 1) 

  


















Ness, Patrick A monster calls
Simukka, Salla: Jäljellä
Takahashi, Rumiko: Rinne : circle of reincarnation 7
Takahashi, Yoshihiro: Weed 2
Takahashi, Yoshihiro: Weed 3
Takahashi, Yoshihiro: Weed 4
White, Kiersten: Yliluonnollisesti


CD-levyt:

Grammy nominees 2012
Jukka Poika: Yhdestä puusta
Maysa: Motions of love
Melua, Katie Secret symphony
Murs, Olly: In case you didn't know
One Direction: Up all night
Putous 3

torstai 15. maaliskuuta 2012

Nuorten tilan uutuudet viikoilla 9-10

Kirjat:

Arakawa, Hiromu: Hero tales 2
Cast, P. C.: Vainottu (Yön talo ; 5)        
Collins, Suzanne: Mockingjay (The hunger games ; [3])
Kuronen, Kirsti: Omenapuu laulaa




















Le Guin, Ursula K.: Harhakaupunki       
Mashima, Hiro: Rave 35   
Rennison, Louise: Withering tights dream : more (boy snogging) misadventures of Tallulah Casey
Sloan, Holly Goldberg: Näkymätön poika        


CD-levyt:

Abreu, Anna Greatest hits
Kiddie: Brave new world
Mokoma: Tämän maailman ruhtinaan hovi
Raivopäät: Punkrock jukebox 5
Robin: Koodi
Snoop Dogg: Mac + Devin go to high school : music from and inspired by the movie