perjantai 9. syyskuuta 2011

Mediabussi Nuorten tilassa

Juuri nyt Nuorten tilassa aloitellaan omien juttujen tekemistä Ylen Mediabussin Maikki Kantolan johdolla.

Mikä on mediabussi?

Mediabussi aloittaa  loppukesästä 2011 uuden kiertueen. Syyslukukaudella vieraillaan kirjastoissa ja nuorisotaloissa sekä tehdään yhteistyötä koulujen kanssa. Kierroksen painopisteenä ovat nuorten omakohtaiset tarinat.  Mediabussin vieraillessa paikkakunnalla jokaisella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja tehdä video itselleen tärkeä asiasta.


Mediabussi käynnisti moottorinsa vuonna 2006. Se on kiertänyt ympäri Suomea antamassa koululaisille, opiskelijoille ja opettajille mahdollisuuden opiskella mediataitoja ja harjoitella omaa ilmaisua mediavälineiden avulla. Pääpaino on omalla tekemisellä, ja lopputuloksena pienryhmissä tehdyt minuutin mittaiset omat videot.
Mediabussi tuo mukanaan laitteiston ja henkilökunnan, joka auttaa laitteiden käytössä. Idea on kuitenkin pienryhmissä työskentely. Jokainen ryhmä suunnittelee oman aiheensa, kuvaa ja äänittää elokuvansa ja editoin materiaalinsa.



Kansalaisaktivismia ja omia tunnelmia

Mediabussi mahdollistaa nuorille ja aikuisille oman äänen kuuluviin saamisen. Tämä on kansalaisaktivismia, mahdollisuus vaikuttaa oman elinympäristön asioihin.

Mediabussin kierroksella videot voivat olla uutiskriteerit ylittäviä asioita, mutta myös mielipiteitä, kannanottoja, ilmaisuja siitä, mikä ärsyttää tai ilahduttaa, mikä ajassa puhuttaa ja on itselle tärkeää.  Alle kahden minuutin tarinat voivat olla omakohtaisia kokemuksia maailmasta ja elämästä, lyhytdokumentteja tai jonkin tapahtuman esittelyitä. Ne voivat olla myös näpäköitä tietoiskuja.  Tyyliltään videot voivat olla dokumentteja, animaatioita, näyteltyjä tarinoita, taiteen tai musiikin keinoin valmistettuja videoita. Muotokieli voi olla perinteistä tai poikkitaiteellista ja rajoja rikkovaa. Oma tuotos voi olla sisällöltään ja muodoltaan esimerkkinä siitä, millaisia lyhyitä elokuvia haluaisi itse televisiosta katsoa.
Valmiit, noin 20 sekunnin – 1 ½ minuutin mittaiset, uutiset jatkavat matkaansa YLEn Mun uutiset -nettisivustolle. Osa nuorten tekemistä uutisista pääsee mukaan myös YLE Teemalla esitettävään ohjelmaan Mun uutiset. 

Ei kommentteja: